Lauantainen työpäivä oli yhtä tuskaa. Ajan vain odotti kuluvan, työt tuli tehtyä hyvissä ajoin ja silti piti toimistolla istua kolmeen asti. Se niistä työasioista, onhan nyt sentään virallisesti minullakin viikonloppu.

Tupakalla käydessäni, huomasin katusoittajan soittelevan haitaria toimiston edessä. No siinä seisoskellessani, kyseinen soittaja huikkasi, josko voisin pari latia lahjoittaa köyhälle soittajalle. No siitä rohkaistuneena esitin kappaletoiveen ja kaivelin samalla taskujani, aikeissa lahjoittaa hänelle rahaa. Mitä hän vastasi? "Vittu mä mä mitään sun toivomia biisejä soita! Mä haluan vain sitä vitun rahaa!" Josko sanoisi, että oli miehellä mielenkiintoinen lähestymistapa "yleisöönsä". Lehdistä saa lukea, miten töykeitä nykynuoret ovat, eikä heillä ole minkäänlaisia käytöstapoja? Entä keski-ikäiset ja sitä vanhemmat sitten? He ovat mielestäni kaikkein pahimpia. Haistattelevat, ohittelevat jonoissa, rähinöivät kaupungilla nautittuaan muutaman keskiketterän jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin?

Enpä ole koskaan nähnyt poliisihelikopteria niin läheltä kuin tänään. Ei, en ollut kyydissä, vaan istuin parvekkeellani. Kopteri lensi ~50m päästä kerrostalosta, jossa asun. Mitä lie vankikarkureita etsineet.

Pää on kyllä edelleen yhtä sekaisin kuin aikaisempina päivinä. Mitä tahansa sitä ajattelee, päätyy ajatukset uudestaan ja uudestaan, kuten Teletapeissa, kielletyn hedelmän pariin. Jokin siinä vain on ja sen, mikä se on, aion vielä joskus selvittää.

Tuossa pari viikkoa sitten, tein tilapäisen sulun henkilökohtaiseen puhelimeeni. Tänään sisko soitti  työpuhelimeeni hädissään, että mitä on tapahtunut, kun ei ole saanut yhteyttä. Miksi ihminen hätäänytyy heti, jos ei hetkeen saa puhelimitse yhteyttä? Sähköposti kuljettaa samaisen viestin sekunneissa määränpäähän ja minun kohdallani siihen tulee vastauskin yleensä minuuttien sisällä. Eikö olisi vain helpompi kysyä sähköpostitse, mikä on tilanne, kuin hädissään soittaa lukemattomia kertoja samaan numeroon, johon ei viisi minuuttia sitten saanut yhteyttä?

Ensimmäinen selvä viikonloppu muutamaan kuukauteen, lukuunottamatta eilistä viskilasillista ja nyt jo ahdistaa. Kello on kuitenkin vasta hieman yli kahdeksan ja jonkin ajan kuluttua alkaa puhelin soida, että minne pitäisi mennä, koska pitäisi mennä ja kenen kanssa. Olisi ehkä vain helpompi sulkea kaikki puhelimet, ajaa 20km päähän keskelle metsää ja vain olla. Jos on onni myöten, karhu tulee ja raatelee.

Muuten ei välttämättä tulisi oltuakaan kotona, mutta rahatilanne ei anna myöten lähteä minnekään. Raha pyörittää maailmaa tehokkaammin kuin mikään muu ja ilman sitä, ei ole mitään. Sanotaan, että kaiken muun voi ostaa rahalla, muttei rakkautta. Niin kai se onkin. Kaikkeen muuhun kelpaa raha vastineeksi saamistaan palveluista. Taitaa olla vain aika siirtyä parvekkeelle tupakoimaan ketjussa ja murehtimaan maailmaa ja yrittää pohtia, mikä se kielletyn hedelmän salaisuus on. Sitä ei koskaan tiedä, vaikka siitä joskus tulisi tehtyä laajemman mittakaavan tutkielma, koska en luultavastikaan ole ainut, jota asia mietityttää. Vai olenko?

Pink Floyd - Brain Damage
The lunatic is in my head.
The lunatic is in my head.
You raise the blade,
you make the change.
You re-arrange 'till I'm sane.
You lock the door,
and throw away the key.
There's someone in my head, but it's not me.