Jälleen kerran on viikonloppu ohitse ja paluu karuun arkeen on todellista.

Maanantait ovat ehdottomasti viikkokalenterin turhimpia päiviä. Ajatus ei kulje, viikonlopun mietteet pyörivät edelleen mielessä, mihinkään ei jaksa keskittyä ja mikään ei tunnu mielekkäältä. Onko siis mitään syytä pitää maanantaita kalenterissa? Jos viikko alkaisi suoraan tiistailla? Olisiko tiistain tunnelma samanlainen, jos maanantai olisi vielä osa viikonloppua? Luultavasti.

Tiistain jälkeen tuleekin jo se tuikitavallinen keskiviikko. Opiskelijoiden pikkulauantai. Saa katsella kaupungilla, kun juuri 18 vuoden maagiseen ikään päässeet tytöt liikkuvat minihameissaan ja ulkona on lämmintä 1-2 astetta. Sitten ihmetellään, miten on kurkku karhea, vähän tuntuu kuumeiselta olo, poissaoloja kertyy koulusta ja valitetaan kun KELA penää opintotukia takaisin, koska koulu on ilmoittanut liiallisista poissaoloista.

Torstai on viikon ainut mielekäs päivä. Keskiviikko on mennyt ja alkaa viikko taittua kohti loppuaan. Perjantaita ei kannata edes odottaa, koska työnteko ei tahdo enää maistua miltään, koska odottaa jälleen kerran uutta alkavaa viikonloppua. Lauantai ja sunnuntai ovat vain täytepäiviä ja hyvä syy olla tekemättä mitään. Miten pienen ihmisen päähän mahtuisi ajatus, että viikonloppuisikin voisi tehdä jotain kehittävää, eikä vain löhötä sohvalla tuijottaen televisiosta chattiä tai kun lapset tuhlaavat matkapuhelinliittymiensä saldot sudokun pelaamiseen ruudulla?

Kaiken kaikkiaan pääsemme siihen johtopäätökseen, että torstai on viikon ainut hyödyllinen päivä, jolloin työnteko maittaa, mikään ei paina mieltä, paitsi keskiviikon toilailut jos sellaisia on ja kaikki on hyvin. Onko tuntemamme kalenteri siis turha? Tuskin sentään, täytyy sitä ihmisellä jokin usko huomiseen olla. "Kai se seuraava maanantai on miellyttävämpi." Näin sitä tulee uskoteltua itselleen viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta seuraavaan. Koskaan se ei tule muuttumaan. Nautin työstäni kyllä suunnattomasti, vaikka kirjoituksesta saattaa päinvastaisen kuvan saada. Maanantait vain eivät ole minua varten luotuja, vaikka sitä kuinka yrittää itselleen uskotella, että hyvin se päivä kuluu.

Viikonlopusta ei jäänyt käteen taaskaan oikein mitään. Syyllistyin itsekin edellä mainitsemaani sohvalla löhöämiseen ja televisioruudun tuijottamiseen, vailla minkäänlaista järkevää selitystä sille. Ainut, mitä viikonlopun riennoista jäi käteen, oli suunnaton läjä anniskeluliike Onnelan kuitteja ja miehekäs päänsärky lauantaiaamun ratoksi. Mikäs se sen mukavampaa.

Parisuhderintamalle kuuluu yhtä hyvää kuin Irakissa vastarintaa tekeville sisseille. Tuhoontuomittu ajatus, kaikki tyynni. Ei siis mitään uutta alla taivaan. Kaikki pienetkin yritykset luoda jonkinlaista kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen päättyy joko turhanpäiväiseen jauhamiseen, tai sitten mielenkiinnon lopahtamiseen. Ehkä olisi parempi perustaa munkkiluostari ja vaipua nirvanaan? Hävittää mielestä inhimilliset himot ja omistaa elämänsä jollekin korkeammalle voimalle, ilman minkäänlaista omaa päätäntävaltaa mistään.

Parempi onni huomenna...

Tästä päivästä ei ole jäänyt oikein mitään järkevää käteen. Kaikki asiat ovat vain menneet ohitse, kuin silmänräpäyksessä. Paljon hoidettavia asioita on tullut tehtyä, mutta silti tuntuu, ettei mitään olisi saanut aikaan. Onko vika liian vahvoissa flunssalääkkeissä? Vai kenties syksystä, joka on viimein saanut kaupungin valtaansa kokonaan? Tiedä häntä.

Viime aikoina on muutenkin ollut sellaisia päiviä, että kotiin päästyään ei muista mitään, mitä on kuluneen päivän aikana tehnyt. Vaellan ilmeisesti kuin elävä kuollut, vailla päämäärää ja vailla käsitystä ympäröivän maailman menosta. Onko se vaarallista? Mihin se johtaa? Näillä näkymin kadotukseen...

Yksi asia, mikä tästä päivästä on jäänyt käteen, on Postin toiminta. Miten niin suuri laitos voi toimia niin kehnosti? Kuluneen kahden viikon aikana olen lähettänyt kolme hyvin tärkeätä kirjettä tilitoimistoon ja yksikään niistä ei kuulemma ole mennyt perille, eikä yksikään ole tullut minulle takaisin. Osoitteissa ei voi olla mitään vikaa, koska kirjekuoren osoitetiedot tulostan samalla tavalla kuin olen viimeisen vuoden aikana tehnyt, eikä kertaakaan ole ollut mitään ongelmaa. Ovat vain jotenkin onnistuneet hävittämään kuoret ja nyt kyseisten asioiden uudelleen selvittäminen on työn ja tuskan takana. Postihan luonnollisesti ei ota mitään vastuuta kuljetuksistaan, koska kyseessä ei ollut saantitodistuskirje, tai muu vastaava kirjattu lähetys.

Flunssa alkaa pikkuhiljaa hellittää, vaikkakaan olo ei vielä mistään parhaimmasta päästä ole. Enää ei sentään ole olo kuin hakatulla, vaan särky ja pakotus on kaikonnut särkylääkkeiden ansiosta. Jotain hyötyä siis niistäkin.

Vielä olisi jokunen tovi työaikaa jäljellä, vaikka käytännössä voisin lähteä kotiin vaikka heti. Mikäs minua täällä pidättelisi. Sen kunniaksi:

Pink Floyd - Time

Niin,  viikon verran flunssan kourissa , lääketokkurassa. Töistäkään ei ole kunnolla pystynyt olemaan poissa ja pyrkiä parantamaan itsensä, vaan on ollut pakko yrittää takoa sorvin ääressä.

Uuden nimityksen myötä tittelini muuttui toimistopäälliköksi ja sen myötä työt lisääntyivät aika huomattavasti. Onneksi myös palkassa näkyy pieni muutos parempaan, joten sinänsä ei ihan turha nimitys ollut. En kuitenkaan olisi uskonut pääseväni tähän näin nopeassa syklissä. Muistan, kun vielä 1½ vuotta sitten olin normaali rivityöntekijä ja siitä edennyt askel kerrallaan kohti nykyistä statusta. Ei, neste ei virtaa päähäni siltikään, päin vastoin. Flunssan ansiosta kaikki neste valuu pois sieltä...

Tälläkin hetkellä pitäisi yrittää kirjoittaa työasioita, mutta jotenkin ajatusmaailma ei riitä siihen, ei juuri nyt. Olo on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi viime viikonloppuna, mutta silti on jotenkin veto poissa. Eiköhän se tästä vielä jonain päivänä iloksi muutu, toivottavasti ainakin. Ei tämä voi iäisyyksiä viedä.

Ihmissuhderintaman sotkut ovat kääntyneet osaltaan parempaan suuntaan. Työnteon keskellä on ollut niin hektistä aikaa, ettei ole ehtinyt edes murehtia mitään. Onko se sitten parempi, että viimeisetkin mietteet asian tiimoilta ovat unohtuneet ja kaikki on muuttunut nollaksi, vai onko se muutos kohti erakoitumista ihmissuhteista ja lopullista uppoutumista työhön ennen joka tapauksessa ennenaikaista kuolemaa?

Uudet tuulet puhaltavat työrintamalla, niin miksei se sitten vaikuttaisi positiivisesti henkilökohtaiseen elämään? Noh, turha sitä on spekuloida tässä vaiheessa, kun kaikki on uutta ja mahtavaa.

Pitkän tauon jälkeen, olen viimein innostunut taas soittamisesta. Istuin eilen, lauantaina, koko illan olohuoneen pimeässä nurkassa ja soittelin. Osaltaan se johtui siitä, ettei ollut muuta järjellistä tekemistä, mutta osaltaan se johtui kyllä siitä liekin syttymisestä syvällä sisimmässäni. Uudelleen. Olin jo ehtinyt unohtaa, miten rentouttava tunne se on, kun voi musiikin avulla tuoda tunteensa esiin ja miten rentoutunut olo sen jälkeen on. Jotenkin se vie ajatukset uusiin ulottuvuuksiin ja kaikki muu jää unholaan, vaikka mielessä liikkuisi mitä ajatuksia tahansa.

Edellisestä kirjoituksesta on taas vierähtänyt jo hyvä aika, mutta yritetään hieman kiristää tahtia ja postailla uusia mietteitä hieman tiheämmässä tahdissa.

Where did we come from?
Why are we here?
Where do we go when we die?
What lies beyond
And what lay before?
Is anything certain in life

-Dream Theater - Spirit Carries On-

Uusi viikko on virallisesti alkanut,  vaikka yö on vielä edessä. Mikään ei siltikään ole muuttunut.

Uuden toimiston ensimmäinen viikko on mennyt paremmin, kuin uskalsi parhaimmissa unissakaan toivoa. Jotain positiivista siis minunkin elämässä, ainakin hetken verran.

Tulevasta työviikosta tulee onneksi hieman helpompi, työtunteja tulee vähemmän ja riittää ehkä enemmän aikaa omaan "elämään". Jos jää lisää vapaa-aikaa, miten se on mahdollista käyttää? Istun kotona tietokoneen ääressä virtuaalimaailmassa ja viihdytän itseäni tavalla tai toisella, nukun ja herään seuraavana aamuna jälleen töihin. Liekö se sitä paljon puhuttua laadukasta elämään?

Pian on aika siirtyä unen maahan. Harmi, että sänky on tyhjä, lukuunottamatta kahta tyynyä ja kahta peittoa. Toisen peiton alle ja tyynyn päälle soisin saavan seuralaisen, mutta kai se on liikaa pyydetty. Liekö naamarajalla jokin tehtävä tämän asian kanssa.

"Aamu alkaa tarmolla, kun kokoamme huolet. Vaikka päivä paistaa, löydät elon varjopuolet! Kotoisaa on ikiyötä taivastella täällä, kun Leino itkee repussa ja Kailas olkapäällä."

Pitkästä aikaa pääsee palaamaan jälleen tämän harrastuksen pariin.

Viime viikko oli yhtä hullunmyllyä, eikä tämäkään viikko tee siinä poikkeusta. Uuden toimiston avaus teettää kunnolla työtä ja Vaasan ja Seinäjoen toimistot työllistävät myös. Perjantai oli varsin infernaalinen päivä. 12 tuntia Kokkolassa tahi matkalla sinne ja takaisin. Yllättävän raskasta puuhaa tuo toimistokalusteiden muuttaminen pisteesta A, pisteeseen B. Noh, kuolema kuittaa univelat.

Parisuhderintamalla asiat eivät ole muuttuneet miksikään. Edelleen sitä haikailee sen kielletyn hedelmän perään (kävinhän sentään omenavarkaissa viikonloppuna. Ikuinen lapsi.) ja kaipaa sitä mielitiettyä viereen. Iso sänky, ylimääräinen peitto ja tyyny odottavat ottajaansa. Olisitko se juuri sinä? Turhauttavaa makoilla sängyssä, jossa pystyy ihan helposti makaamaan vaikka poikittain. Katsoo nyt löytäisikö sitä vielä joskus jonkun, jota rakastaa, jota helliä ja jota kutsua omakseen. Tuskin tällä naamalla kuitenkaan. Jotkut säädyllisyyden rajat sitä pitää kuitenkin säilyttää muidenkin ihmisten.

Pitkästä aikaa olen soittanut taas kitaraa ja olo on tyhmällä kuin ameeba. Jotenkin kaikki vanhat tutut asiat ovat unohtuneet, ei vaikka kuinka yritti kaivella muistin syövereistä.